
Ville Lahtela jatkokaudelle Sleyn hallitukseen!
Ville Lahtela on 30-vuotias aktiivinen sleyläinen Pirkanmaalta. Ville
asustaa Lempäälässä vaimon, kahden pienen lapsen sekä Manu-koiran kanssa
ja työskentelee rakennusliikkeellä projekti-insinöörinä.
Ville on iloinen, idearikas ja aikaansaava kaveri, jonka ansiosta Tampereella
aloitettiin tavoittavat kohtaamomessut ja Helsingissä Freda 42 -illat. Ville
on ollut aktiivisesti myös Evankelisten opiskelijoiden toiminnassa ja
pyörittänyt Tampereella kertsi-iltoja. Ville on ollut myös useita vuosia
yhtenä vapaaehtoisena päävastuunkantajana Sleyn Maata näkyvissä
festareilla Turussa.
Tämän lisäksi Villellä on paljon tietotaitoa ja kokemusta
hallitustyöskentelystä. Viimeisen kolmen vuoden ajan hän on tuonut paljon
asiantuntijuutta Sleyn hallitukseen esimerkiksi budjetti- ja
hallintoasioissa.
Tunnemme Villen kanssa jo yliopisto-opintojen ensimmäisiltä kursseilta,
joissa toimimme työparina. Kokemukseni mukaan Ville hoitaa tehtävänsä
aina asiallisesti ja ajallaan! Mielestäni Sleyn hallituksen kaivataan nuoria
ja innokkaita tekijöitä, joten ehdotan Villeä Sleyn hallitukseen
jatkokaudelle. Tässä on hyvä mies siihen hommaan!
Julia Kamppi
Kommentit
Ville on osallistunut
Lähettänyt käyttäjä Timo Vehviläinen
Ville on osallistunut hienolla ja asiantuntevalla tavalla hallitustyöskentelyyn.
Kannatan Villen valintaa uudelle kaudelle.
Kannatan lämpimästi Ville
Lähettänyt käyttäjä Jussi Seppälä, ...
Kannatan lämpimästi Ville Lahtelaa Sleyn hallitukseen. Hänen osaamisestaan on hallitustyöskentelyssä paljon apua ja hyötyä koko Evankeliumiyhdistykselle.
Lisää uusi kommentti